Pauliina Heinänen – Katoava kasvio | Försvinnande flora
Katoava kasvio on kirje, jonka kirjoitan uhan alla olevalle luonnolle. Teoskokonaisuudessa valokuvaan Suomen uhanalaisia kasvilajeja niiden kasvupaikoilla. Valokuvista teetän pigmenttiprinttejä, joiden pintaa kaiverran metallisella raapekynällä. Valokuvaamani kasvit katoavat Suomen luonnosta ja niin myös Katoavan
kasvion valokuvista – kaiverrusjälki saa ne lopullisissa teoksissa hohtamaan valkoisena.
Teoskokonaisuudessa on tärkeää matkustamisen ele, jonka teen osoittaakseni kunnioitusta. Etsiydyn uhanalaisten kasvien luokse, käyn ikään kuin tervehtimässä niitä ennen kuin ne katoavat. Kesällä 2023 matkustin ja kuvasin kasveja Etelä-Suomen alueella. Käytin kuvausretkieni koordinaatteina Suomen Lajitietokeskuksen Laji.fi – sivustolla ilmoitettavia, ajankohtaisia ammattilaishavaintoja. Lopulliset kasvihavainnot varmisti luontokartoittaja.
Teoskokonaisuus koostuu silmälläpidettävistä, vaarantuneista, erittäin uhanalaisista ja äärimmäisen uhanalaisista kasveista. Mitä uhanalaisempi kasvi on, sitä enemmän valokuvaa kaiverran. Valokuvagalleria Ibiksen näyttelyssä on valikoima uniikeista Katoavaan kasvion teoksista.
Minulle on tärkeää tutustua teoksiin hitaan prosessin kautta, raaputtaa ne esiin vähitellen. Valmiissa teoksissa kaiverrusjälkeni korvaa valokuvien vihreän: siellä, missä pitäisi olla kasvua, onkin vastassa valkoista. Menettämisen suru on kirjeeni sisältö. Viivyn kasvien äärellä ja annan käteni johdattaa tyhjään, joka luontokadosta pahimmillaan seuraa.
Teoskokonaisuutta tukee Taiteen edistämiskeskus, Niilo Helanderin Säätiö, Finnfoto ja Suomen Taideyhdistys. Kanssani on työskennellyt Vilma Virtanen (assistentti), Saara Kajava (luontokartoittaja) ja Oona Heinänen (graafinen suunnittelu).
Den försvinnande floran är ett brev jag skriver till den hotade naturen. I verket fotograferar jag Finlands hotade växtarter i deras naturliga miljöer. Av fotografierna framställer jag pigmenttryck, vars yta jag graverar med en metallstickel. De växter jag fotograferar håller på att försvinna från Finlands natur, och på samma sätt försvinner de från bilderna i Den försvinnande floran – gravyrspåren gör att de i de slutgiltiga verken lyser i vitt.
En viktig del av verket är själva resan, en handling som jag ser som ett uttryck för respekt. Jag söker upp de hotade växterna, som om jag hälsar på dem en sista gång innan de försvinner. Sommaren 2023 reste jag runt och fotograferade växter i södra Finland. Jag använde mig av aktuella observationer från yrkesverksamma, som rapporterats på den finska artdatabanken Laji.fi, för att hitta platserna. De slutgiltiga växtobservationerna verifierades av en naturkartläggare.
Verket omfattar växter som är nära hotade, sårbara, starkt hotade och akut hotade. Ju mer hotad en växt är, desto mer graverar jag bilden. På Fotogalleri Ibis utställning presenteras ett urval av unika verk från Den försvinnande floran.
För mig är det viktigt att lära känna verken genom en långsam process, att gradvis skrapa fram dem. I de färdiga verken ersätter mina gravyrspår fotografiernas gröna färger: där det borde finnas växtlighet möts man i stället av vitt. Sorgen över förlusten är brevet jag vill förmedla. Jag dröjer mig kvar vid växterna och låter min hand ledsaga mig mot den tomhet som utrotningen kan leda till.
Projektet stöds av Centret för konstfrämjande, Niilo Helander-stiftelsen, Finnfoto och Finska Konstföreningen. Med mig har arbetat Vilma Virtanen (assistent), Saara Kajava (naturkartläggare) och Oona Heinänen (grafisk design).
Pauliina Heinänen (s. 1992) on helsinkiläinen kuvataiteilija, jonka työt lähtevät liikkeelle valokuvallisesta ajattelusta. Hänen töissään kulkevat läsnäolon, kaipuun ja surun teemat. Heinänen on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2020 ja medianomiksi Lahden Muotoiluinstituutista 2015. Hän on julkaissut palkitun, sotalapsia käsittelevän valokuvakirjan Kotimatkalla/På väg hem (2020). Vuonna 2023 Heinäselle myönnettiin Maecenas Killan Nuoren taiteilijan palkinto Katoava kasvio -teoskokonaisuudesta.
instagram: @heinapa
Pauliina Heinänen (f. 1992) är en bildkonstnär från Helsingfors vars arbete utgår från ett fotografiskt tänkande. I hennes verk behandlas teman som närvaro, längtan och sorg. Heinänen har en magisterexamen i konst från Aalto-universitetets utbildningsprogram i fotografikonst (2020) och en medianomexamen från Lahtis designinstitut (2015). Hon har publicerat den prisbelönta fotoboken Kotimatkalla/På väg hem (2020), som behandlar krigsbarn. År 2023 tilldelades Heinänen Maecenas Gillets pris för unga konstnärer för verkshelheten Den försvinnande floran.
instagram: @heinapa
Vamia students – Arbetsprov | Työnäyte
Utställningen kommer att bestå av verk från elever som går sitt andra år på medieutbildningen och som genomför sitt yrkesprov inom fotografi. Elevernas yrkesprov har ett fritt tema, vilket innebär att bilderna kommer att visa en stor variation i både motiv och stil. Eleverna fåt själva bestämma hur de vill arrangera sina bilder inom sin tilldelade yta.
Utställningen är tänkt att lyfta fram de unika uttryck och tekniska färdigheter som eleverna har utvecklat under kursen, och vara en fantastisk möjlighet för eleverna att visa upp sina verk i en utställningsmiljö.
Mer information senare.
Näyttely koostuu toisen vuoden media-alan opiskelijoiden töistä, jotka on tehty osana valokuvauksen ammattiosaamisen näyttöä. Opiskelijoiden näyttötöillä on vapaa teema, mikä tarkoittaa, että kuvat tulevat olemaan monipuolisia niin aiheiltaan kuin tyyleiltäänkin. Opiskelijat saavat itse päättää, miten he haluavat asettaa työnsä esille omalla näyttelyalueellaan.
Näyttelyn tarkoituksena on tuoda esiin opiskelijoiden ainutlaatuisia ilmaisutapoja ja teknisiä taitoja, joita he ovat kehittäneet kurssin aikana. Se tarjoaa myös hienon mahdollisuuden opiskelijoille esitellä töitään näyttely-ympäristössä.
Lisätietoja myöhemmin.
Sanna Johansson – Maisemasta
Sarjani Maisemasta koostuu mustavalkoisista maisemavalokuvista, joita olen valokuvannut piktorialistiseen tapaan. Piktorialismi oli 1900-luvun alussa vaikuttanut valokuvataiteen tyylisuunta, jossa vaikutteita otettiin maalaustaiteesta. Valokuviin haettiin sopivan utuista ja romanttista tunnelmaa. Piktorialistit käsittelivät kuvia usein vedostus vaiheessa.
Olen ollut kauan kiinnostunut maisemista ja paikoista. Minua kiehtoo se, miten jokaisella paikalla on omanlainen tunnelma. Oma juurettomuuteni on todennäköisesti ollut taustalla vaikuttava syy siihen, että maisemista on tullut minulle niin tärkeitä. Olen valinnut kuvauskohteita piktorialistisia ihanteita noudattaen.
Min serie Maisemasta består av svartvita landskapsfotografier som jag har fotograferat i en piktorialistisk stil. Piktorialismen var en stilriktning inom fotografikonsten som hade sin storhetstid i början av 1900-talet och hämtade influenser från måleriet. Bilderna präglades av en drömsk och romantisk stämning, och piktorialisterna arbetade ofta med sina fotografier under framkallningsprocessen för att förstärka uttrycket.
Jag har länge varit intresserad av landskap och platser. Jag fascineras av hur varje plats har en egen unik atmosfär. Min egen rotlöshet har troligen varit en bakomliggande orsak till att landskap har blivit så viktiga för mig. Jag har valt mina motiv med utgångspunkt i de piktorialistiska idealen.
Britt Vienonen – TBA
Jag har sedan 2020 arbetat på en bildserie av våra avtryck i naturen.
Mina bilder har sitt ursprung ur landskapsfotot, men bär spår av människor. Kan vara ödehus, spår, vägar , sjömärken osv. Allt fotograferat i gråväder med dämpad färgskala. Egentligen är det vårt kulturarv som skildras i lika stor grad som landskapet. Planerar också en fotoroadtrip kring Östersjön under våren och hoppas på att få ytterligare bildmaterial. Jag tror också att färgskalan och motivvalet passar bäst att visas då på hösten 2025.
Olen työskennellyt vuodesta 2020 lähtien kuvasarjan parissa, joka käsittelee ihmisen jättämiä jälkiä luonnossa.
Kuvani pohjautuvat maisemavalokuvaukseen, mutta niissä näkyy ihmisen läsnäolo. Tämä voi olla esimerkiksi autiotalo, polku, tie tai merimerkki. Kaikki kuvat on otettu harmaassa säässä hillityllä värimaailmalla. Oikeastaan kuvasarja kuvaa yhtä paljon kulttuuriperintöämme kuin maisemaa.
Suunnittelen myös valokuvausroadtripiä Itämeren ympäri keväällä ja toivon saavani lisää materiaalia tätä sarjaa varten. Uskon, että sekä värimaailma että kuva-aiheet sopivat parhaiten esiteltäviksi syksyllä 2025.
Jarmo Koponen – Someplace
Olen kuvataiteilija jolle kamera on yksi monista kuvan teon välineistä. Työskentelyni ei ole projekti tai sarja luontoista vaan alkaa yksittäisistä, itsenäisistä kuvista joista ajan myötä voi syntyä kokonaisuuksia. Tämän näyttely ehdotuksen kuvat ovat jatkuvasti karttuvasta kokoelmasta nimeltään Someplace.
Matkustaessani olen kohdannut paikkoja jotka ovat saaneet minut pysähtymään. Osa on ollut visuaalisesti silmiinpistäviä, toiset hyvin tavallisia, mutta niille on aina ollut yhteistä voimakas paikan tuntu. Ne tuntuivat merkittäviltä, jokainen omalla, usein selittämättömällä tavallaan. Nämä ovat ensisijaisesti kuvia ajasta, paikasta ja tunnelmasta, mutta myös tutkielmia siitä mitä koen esteettisesti kiinnostavana.
Kuvanottohetkellä on kyse minun ja paikan välisestä kanssakäymisestä, ja myöhemmin katsojan, teoksen, ja teoksen esittämän paikan suhteesta. Jätän tarkoituksella ihmiset pois kuvistani, koska heidän läsnäolonsa helposti muuttaa katsojan sivulliseksi joka tutkii jonkun muun maailmaa. Siihen meillä on jo liikaakin mahdollisuuksia sosiaalisen median ansiosta.
En pyri kertomaan tai välittämään tarinaa, vaan esittämään nämä paikat mahdollisimman todenmukaisesti pienimpiä yksityiskohtia myöten, antaakseni katsojalle mahdollisuuden pysähtyä ja reagoida niihin omalla tavallaan. Ei ole tärkeää mitä kuvat tarkoittavat, vaan mitä tunteita ne herättävät.
Jag är en bildkonstnär för vilken kameran är ett av många verktyg för att skapa bilder. Mitt arbete är inte ett projekt eller en serie i traditionell mening, utan börjar med enskilda, fristående bilder som med tiden kan bilda större helheter. Bilderna i detta utställningsförslag kommer från en ständigt växande samling som heter Someplace.
Under mina resor har jag stött på platser som har fått mig att stanna upp. Vissa har varit visuellt iögonfallande, andra väldigt alldagliga, men gemensamt för dem alla har varit en stark känsla av plats. De har känts betydelsefulla, var och en på sitt eget, ofta oförklarliga sätt. Dessa är främst bilder av tid, plats och stämning, men också studier av vad jag upplever som estetiskt intressant.
I ögonblicket då bilden tas handlar det om samspelet mellan mig och platsen. Senare uppstår en relation mellan betraktaren, verket och platsen som verket skildrar. Jag väljer medvetet att utesluta människor ur mina bilder, eftersom deras närvaro lätt förvandlar betraktaren till en åskådare som utforskar någon annans värld. Den möjligheten har vi redan alltför mycket av genom sociala medier.
Jag försöker inte berätta en historia eller förmedla ett narrativ, utan snarare visa dessa platser så troget som möjligt, in i minsta detalj, för att ge betraktaren en möjlighet att stanna upp och reagera på dem på sitt eget sätt. Det viktiga är inte vad bilderna betyder, utan vilka känslor de väcker.
Rebecca Sandelin – The 11th Hour, White Blank Spaces & This World of Ours
The 11th Hour is a multi-sensorial installation that combines moving image, sound and sculpture to explore tensions between the natural and built environment and question common misconceptions that separate these landscapes from each other. The four-channel video documents a temporary site-specific intervention conducted in 2021 on the border of a nature reserve in southern Finland. In the video, a wide sheet of plastic is almost indiscernible from its snow-blanketed setting. The plastic tarp melds into the land, reflecting the oft-unseen influence people have in shaping the environment and landscape. The video is combined with a field recording in which the environmental sounds of the location are abstracted and made surreal. The installation also features the sheet used in the intervention, which is suspended to create a massive sculpture replicating the shape and form of a snow-laden pine tree.
White Blank Places explores how landscapes are instilled with personal and shared emotions, thoughts, opinions and beliefs. The series reflects on emotions often thought by seldom spoken of, such as isolation, loneliness and a need for closeness.
This world of ours, it bleeds
and its blood is on our hands is essentially a mistake that occurred when processing pictures as part of the White Blank Places. The garish red section is where the digital processing glitched, resulting in a field of red that warps the pictured landscape. The picture subverts the sublime beauty of White Blank Places, instead becoming a jarring reflection of the many mistakes and failures made towards caring for our environments and landscapes.
Even though this exhibition includes moving image, sound, and sculpture, photography remains the essential medium of my artistic practice. It informs how I view and experience the world around me while other media expand on my photographic perception and expression of sights, sounds and other senses. The minimalist and pulled-back aesthetic allows each work to work independently but also as an encompassing entity. It also allows the viewer to reflect on individual images and their interconnections.
Jäsennäyttely – Medlemsutställning
Valokuvagalleria Ibiksen jäsenenäyttely
Näyttelyssä ovat mukana Andersson, Boucht, Geisor, Gull, Henriksson, Hippi ja Siltaloppi.
Näyttelyn on kuratoinut Elena Nestorova, joka on koonnut teoksista yhtenäisen kokonaisuuden.
Fotogalleri Ibis medlemsutställning
Utställare är Andersson, Boucht, Geisor, Gull, Henriksson, Hippi & Siltaloppi.
Utställningen har kurerats av Elena Nestorova som sammanställt helheten.
Kasper Dalkarl – Mor och son – Äiti ja poika | Lars Rebers – Son och far – Poika ja isa
Lars Rebers
Det sista besöket; en resa för att besöka min fars grav
De senaste åren har jag arbetat jag med mitt projekt Pilgrimsvandring. Vandringen sträcker sig från Pernå till Åbo och jag spankulerar mellan den fysiska världen och den andliga sfären, med min kamera. Genom att gå och anstränga sig fysiskt stärks den mentala biten och tankar mellan himmel och jord flödar smidigare och i finurliga banor.
Detta projekt, Det sista besöket, är ett litet sidospår, en kort resa till Tyskland där min far ligger i en minneslund, Ruhewald. Han dog plötsligt i augusti 2022 och jag fick inte vara med på begravningen. Projektet Pilgrimsvandring handlar om den eviga resan att hitta sig själv, förstå sig själv och i slutändan hitta ut ur sig själv.
Känns som konfrontationen med det som finns kvar av ens far hör till helheten och graven är platsen som måste besökas. Det finns så mycket outrett, så mycket som inte har diskuterats, men allt för mycket som man har tänkt göra. Förlåtelse är en grundsten i att själv kunna bli hel och det är något att eftersträva. Min metod är att göra det med hjälp av fotografier och text. Mitt fysiska verktyg är att göra det genom att promenera, spankulera genom skog och sinnen. Jag strävar efter att vistas i skogen, där han nu ligger, med det enda stabila som alltid har funnits i mitt liv, min kamera, mitt lugn och min kropp. Utforska hans platser där han har rört sig när han ännu hade energi och liv i kroppen. Ingen träff med.hans fru Ragata eller hennes son Idioten, utan bara min far och jag.
Efter min stora operation, sommaren 2022, söker man hopp, energi och förlåtelse där man hittar det. Förutom det konstnärliga innehållet och själva processen, har det även visat sig att bara den fysiska promenaden är ett välkomnande bonus för den rehabiliterande kroppen. Dödsångest är något man kan leva med, men ännu bättre om man kan transformera den till något annat. I mitt fall vill jag dela med mig, skapa bilder och berättelser. Speciellt så länge man ännu lever.
Jag har arbetat med dylika projekt under största delen av mitt liv. Allt från mitt examensarbete där jag spankulerade i Berlin (1989) till Pilgrimsvandringen och min döda far som jag arbetar med som bäst. Det finns en plats, en tanke och en strävan att förvandla känslor och tankar till bild, till något man kan dela med andra. Slutgiltiga formen blir en utställning, fotografier och text. Denna utställning är min första version av detta projekt.
Viimeinen tapaaminen; matka isäni haudalle
Viimeisten vuosien aikana olen työskennellyt Pyhiinvaellus-projektini parissa. Vaellus ulottuu Pernajasta Turkuun, ja kuljen fyysisen ja henkisen maailman välimaastossa, kamera kädessäni. Kävelemällä ja fyysisesti ponnistelemalla vahvistuu henkinen puoli, ja ajatukset taivaan ja maan välillä virtaavat sulavammin ja monimutkaisemmin.
Tämä projekti, Viimeinen tapaaminen; matka isäni haudalle, on pieni sivupolku, lyhyt matka Saksaan, jossa isäni lepää muistolehdossa, Ruhewaldissa. Hän kuoli äkillisesti elokuussa 2022, eikä minulle suotu osallistumista hautajaisiin.
Pyhiinvaellus-projekti käsittelee ikuista matkaa itsensä löytämiseen, itsensä ymmärtämiseen ja lopulta ulos itsestään pääsemiseen. Tuntuu siltä, että kohtaaminen sen kanssa, mikä isästä on jäljellä, kuuluu kokonaisuuteen, ja hauta on paikka, jonka on pakko tulla vierailtua. On niin paljon selvittämättä, niin paljon puhumatta jäänyttä, mutta liian paljon, mitä oli tarkoitus tehdä. Anteeksi anto on peruskivi tullakseen eheäksi ja se on jalo tavoite. Metodini on tehdä se valokuvien ja tekstin avulla. Fyysinen työkaluni on tehdä se kävelemällä, kuljeskelemalla metsissä kaikilla aisteilla. Pyrin pysyttelemään metsässä, missä hän nyt lepää, ja siellä on ainoa vakaa asia, joka on aina ollut elämässäni – kamerani, rauhani ja kehoni. Tutki myös niitä paikkoja, missä hän liikkui, kun hänellä vielä oli energiaa ja elämää kehossaan. Ei tapaamisia hänen vaimonsa Haahkan tai hänen poikansa Idiootin kanssa, vaan vain isäni ja minä.
Suuren leikkaukseni jälkeen kesällä 2022 etsitään toivoa, energiaa ja anteeksiantoa sieltä, missä sen voi löytää. Taiteellisen sisällön ja itse prosessin lisäksi on osoittautunut, että pelkkä fyysinen kävely on tervetullut bonus kuntouttavalle keholle. Kuoleman ahdistus on jotain, jonka kanssa voi elää, mutta vielä parempi, jos sen voi muuntaa joksikin toiseksi. Omassa tapauksessani haluan jakaa, luoda kuvia ja kertoa tarinoita. Erityisesti niin kauan kuin vielä elää.
Olen työskennellyt vastaavien projektien parissa suurimman osan elämästäni. Aina opinnäytetyöstäni, jossa kuljeskelin Berliinissä (1989), Pyhiinvaellus-projektini ja edesmennyt isäni, jonka parissa työskentelen parhaillaan. On olemassa paikka, ajatus ja pyrkimys muuntaa tunteita ja ajatuksia kuvaksi, joksikin jaettavaksi muiden kanssa. Lopullinen muoto tulee olemaan näyttely, valokuvia ja tekstiä. Tämä näyttely on tämän projektin ensimmäinen versio.
Kasper Dalkarl
Mor och son
Fotokonstnären Kasper Dalkarl (1991, Helsingfors) utforskar i sitt konstnärliga arbete den djupgående relationen mellan mor och son. I konsthistorien har den vuxna sonen tillsammans med sin åldrande mor sällan avbildats, utan istället har konstvärlden präglats med förskönade idylliska bilder på unga mödrar tillsammans med sina småbarn, eller i kontrast porträtt av väldigt gamla mödrar.
Vanligare är det med visuella arbeten som belyser relationen ”far-son” eller ”mor-dotter”, både i fotografins och konstens historia, men relationen ”mor-son” behandlas allt mer sällan. Detta projekt är ett samarbete mellan Kasper Dalkarl och hans mor, Åsa Dalkarl- Gustavsson, fotograferade på platser och i element av personlig betydelse för dem båda. Vattnet är en återkommande symbol som kan betyda många saker: liv, död och återfödelsen.
I fotografierna reflekterar Kasper Dalkarl kring den vuxna relationens skiftningar som uppkommit efter att Kaspers far, Ole Gustavsson, gick bort år 2015. Denna traumatiska och oväntade död kom som en chock både för mor och son, och under sorgeprocessen förändrades relationen. Snarare än den stereotypiska förväntningen om sonen som stiger in i sin faders skor uppstod en ömsesidig och vänskaplig relation.
Det traumatiska förloppet ledde till en övergång från en traditionell mor-son-dynamik till en mognare relation. Kasper och Åsa har stöttat varandra genom dessa förändringar, något som har präglat deras gemensamma resa under åren. Denna subtila förändring i deras relation, som Kasper Dalkarl upptäckte först efter flera år, blev grunden för de inledande bilderna i detta konstnärliga projekt.
Utöver själva mor-son-relationen framträder i projektet ett annat viktigt element – den naturliga åldrandeprocessen. I likhet med den begränsade avbildningen av mor-son-relationen finns en tydlig brist i representationen av kvinnor i den ålder som Kaspers mor representerar. Fotografen strävar med detta projekt inte bara efter att visualisera relationen i samband med för dem viktiga platser, utan också att normalisera avbildandet av kvinnor.
Genom sorgeprocessen efter Oles bortgång uppstod djupa diskussioner mellan Kasper och Åsa, och det blev tydligt att de delade upplevelser som var svåra att förklara. Kan det vara så att den nära familjerelationen mellan mor och son skapar en förmåga att känna det den andra känner? Båda upplevde starka känslor av obehag och oro på Oles sista dag, trots hundratals kilometers avstånd från platsen där Ole dog.
Undermedvetet visste de båda att han hade gått bort, innan beskedet kom. På liknande sätt har Ole besökt dem i deras drömmar, klädd på samma sätt och med samma budskap, en insikt som först klarnade efter diskussioner med varandra. Ett oförklarligt band som delas mellan mor och son, oavsett var de befinner sig.
Äiti ja poika
Valokuvataiteilja Kasper Dalkarl (1991, Helsinki) tutkii taiteessaan syvää äidin ja pojan välistä suhdetta. Taidehistoriassa on harvoin kuvattu aikuista poikaa vanhenevan äitinsä kanssa. Tavallista on sen sijaan ollut idyllinen kuvaus nuorista äideistä pienten lasten kanssa tai kontrastina kuvaus hyvin vanhoista äideistä.
Valokuva- ja taidehistoriassa on tavallisemmin korostettu ’isä-poika’ tai ’äiti-tytär’ suhteita, mutta ’äiti-poika’ suhdetta on kuvattu harvemmin. Tämä projekti on Kasper Dalkarlin ja hänen äitinsä Åsa Dalkarl-Gustavssonin yhteistyö. Kuvat on otettu paikoissa ja elementtien yhteydessä, joilla on heille kummallekin henkilökohtainen merkitys. Vesi on toistuva symboli, joka voi merkitä monia asioita: elämää, kuolemaa ja jälleensyntymää.
Valokuvissa Kasper Dalkarl pohtii muutoksia aikuissuhteessa Kasperin isän Ole Gustavssonin kuoleman jälkeen vuonna 2015. Tämä traumaattinen ja odottamaton kuolema tuli järkytyksenä sekä äidille että pojalle, ja suruprosessin aikana heidän suhteensa muuttui. Stereotyyppisen odotuksen tilalle, että pojan pitäisi astua isänsä saappaisiin, syntyi keskinäinen ja ystävällinen suhde.
Tämä traumaattinen tapahtuma johti siirtymiseen perinteisestä äiti-poika-dynamiikasta kypsempään suhteeseen. Kasper ja Åsa ovat tukeneet toisiaan läpi näiden muutosten, mikä on leimannut heidän yhteistä matkaansa vuosien varrella. Tästä heidän suhteensa hienovaraisesta muutoksesta, jonka Kasper Dalkarl havaitsi vasta useiden vuosien jälkeen, tuli perusta tämän taiteellisen projektin ensimmäisille kuville.
Äiti-poika-suhteen lisäksi projektissa nousee esiin toinen tärkeä elementti – luonnollinen ikääntymisprosessi. Samoin kuin Äiti-poika-suhteen kuvaus on epätavallista on myös niiden naisten kuvaus, jotka edustavat iältään Kasperin äitiä. Tällä projektilla valokuvaaja ei pyri ainoastaan visualisoimaan suhdettaan itselleen tärkeisiin paikkoihin, vaan myös normalisoimaan naisten kuvaamista.
Ole Gustavssonin kuoleman jälkeisen suruprosessin myötä Kasperin ja Åsan välinen keskustelu syveni ja kävi selväksi, että he jakoivat kokemuksia, joita oli vaikea selittää. Voisiko olla niin, että äidin ja pojan läheinen perhesuhde luo kyvyn tuntea, mitä toinen tuntee? Molemmat kokivat voimakkaita epämukavuuden tunteita ja huolta Olen viimeisenä elinpäivänä, vaikkakin he olivat satojen kilometrien päässä paikasta, missä Ole kuoli.
Alitajuisesti he molemmat tiesivät hänen kuolleen, ennen kuin uutinen kuolemasta saapui. Ole oli ilmestynyt heidän uniinsa, pukeutuneena samalla tavalla ja samaa viestiä heille tuoden. Tämä asia tuli esille vasta Kasperin ja Åsan keskustelujen jälkeen. Äidin ja pojan välillä on selittämätön side, olivatpa he missä tahansa.
Lars Rebers, (född 1963 i Lovisa) är en fotokonstnär, konstpedagog och en evig studerande. Han har fått sin magisterexamen vid Konstindustriella högskolan (Aaltouniversitetet idag) 1990 och blev konstpedagog 1996 vid samma högskola. Rebers har haft många utställningar i Finland och är medlem i Fotokonstnärernas förbund.
Lars Rebers (s. 1963, Loviisa) on valokuvataiteilija, taidepedagogi ja ikuinen opiskelija. Hän on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi 1990 sekä taidepedagogiksi 1996. Rebers on pitänyt lukuisia näyttelyitä kotimaassa. Hän on Valokuvataiteilijoiden Liitto ry:n jäsen.
Kasper Dalkarl (f. 1991, Helsingfors) är en visuell konstnär. Han slutförde sina kandidatstudier i fotografi 2017 och sina magisterstudier i fotografi vid Yrkeshögskolan Novia 2022. I hans fotografi utforskar han berättande, myter och porträtt genom att placera sina motiv i naturliga miljöer som kombineras med artificiellt ljus och praktiska effek- ter för att ge liv till det han vill berätta med sina bilder.
Kasper Dalkarl (s. 1991, Helsinki) on valokuvataiteilija. Hän valmistui valokuvataiteen kandidaatiksi vuonna 2017 ja taiteen maisteriksi 2022 Novia ammattikorkeakoulussa. Valokuvissaan hän tutkii tarinankerrontaa, myyttejä ja muotokuvaa, sijoittamalla kohteensa luonnon ympäris- töihin ja yhdistämällä siihen elokuvallista valoa ja tehos- teita elävöittämään tarinoita, joita hän haluaa kertoa.
Jaana Kotamäki – Unien maailma
UNIEN MAAILMA– valokuvanäyttelyn idea lähti liikkeelle eräänlaisesta unenomaisesta todellisuudesta, joissa kaikki on mahdollista. Visuaaliset aiheet
ovat löytyneet luonnon muotojen, linjojen sekä tunnetilojen siivittäminä ja vievät johonkin toiseen ulottuvuuteen.
Kuvien sisältö on vapautettu luovilla kuvaustekniikoilla ja samalla on vapautunut myös taiteilijan oma mieli. Ja näin kuvapinnalle on syntynyt aivan uusia maailmoja, vieden sekä unien myyttiseen maailmaan että lapsuuden mielikuviin.
Kuvat on tehty suoraan kamerassa, jotta töiden autenttisuus säilyy. Kotamäki on käyttänyt hyväkseen kameran monivalotustoimintoja sekä ICM -tekniikkaa eli kameran harkittua liikuttelua. Monivalotuksessa erilaiset kerroksellisuudet ovat pääosassa ja ICM-tekniikassa keskeisenä ovat valo ja väri, yksityiskohtien jäädessä toisarvoiseksi. Minimalismissa keskitytään puhtaasti oleelliseen ja abstraktiossa aiheet ovat käsitteitä ja tunteita. Nämä kaikki tyylit ovat edustettuina hänen näyttelykokonaisuudessaan. Väistämättä omat tunnetilat heijastuvat kuvien kautta, joiden toivotaan välittyvän myös katsojalle.
Kuvat on vedostettu korkeatasoiselle Hahnemühlen Photo Rag -taidevalokuvapaperille ja pohjustettu laadukkaalle 3 mm alumiinikomposiitille.
Näyttelyä on tukenut Finnfoto ry.
Idén till fotoutställningen ”UNIEN MAAILMA” började med en slags drömlik verklighet där allt är möjligt. Visuella teman har hittats med hjälp av naturens former, linjer och känslor och tar betraktaren till en annan dimension.
Bildernas innehåll har befriats med kreativa fototekniker, samtidigt som konstnärens eget sinne har frigjorts. På så sätt har helt nya världar skapats på bildytan, för både drömmarnas mytiska värld och barndomsbilder.
Bilderna har skapats direkt i kameran för att bevara arbetets autenticitet. Kotamäki har utnyttjat kamerans flerexponeringsfunktioner och ICM-teknik, det vill säga kamerans övervägda rörelse. I flerexponeringar är olika skikt centrala och i ICM-tekniken är ljus och färg centrala medan detaljer blir sekundära. Inom minimalism fokuseras rent på det väsentliga och inom abstraktion behandlas ämnen och känslor. Alla dessa stilar är representerade i hennes utställning.
Oundvikligen återspeglas konstnärens egna känslor genom bilderna, och förhoppningen är att dessa känslor ska förmedlas till betraktaren.
Bilderna är tryckta på högkvalitativt Hahnemühlen Photo Rag konstpapper och monterade på högkvalitativ 3 mm aluminiumkomposit.
Utställningen har stöd från Finnfoto rf.
Jaana Kotamäki on palkittu turkulainen ammattivalokuvaaja, valokuvataiteilija, kirjoittaja sekä valokuvauksen kouluttaja.
Luonnon taltioiminen taiteellisin keinoin on keskeistä hänen työskentelyssään ja ollut kantava voima näyttelyteosten synnyssä.
Jaana Kotamäki är en prisbelönad professionell fotograf, fotokonstnär, författare och fotoutbildare från Åbo.
Att fånga naturen på konstnärligt sätt är central i hennes arbete och har varit en drivande kraft i skapandet av utställningsverk.
Lund & Gatska – Suomi Barbie
Ukrainalaisen valokuvaajan Daria Gatskan ja suomalaisen valokuvaajan Aja Lundin yhteisprojekti.
Daria ja Aja tapasivat Novia-ammattikorkeakoulussa Pietarsaaressa, jossa he opiskelivat valokuvausta. He huomasivat heti, että he pitävät spontaaneista seikkailuista. He ovat toteuttaneet monia kuvaussessioita, joissa fantasia ja todellisuus sekä vahva ystävyys ovat sitoutuneet yhteen.
Vaikka Daria muutti Portoon, hänen ja Ajan välinen yhteydenpito on jatkunut. Kun Daria tuli vierailulle Suomeen ja näki vaaleanpunaisen muovituolin, sai hän samana viikonloppuna, kun Barbie-elokuva sai ensi-iltansa idean kuvasarjaan. Miten me kuvittelisimme keski-ikäisen suomalaisen Barbien? Mitä hän tekee? Missä ja kuka on Ken?
Muutaman intensiivisen päivän aikana Daria ja Aja etsivät kuvauspaikkoja ja rekvisiittaa, lähtivät maaseudulle ja löysivät Kenin ruokakaupasta. He aikovat jatkaa projektia lisäkuvilla, ja kun sota on ohi, he haluavat tehdä sarjan ukrainalaisesta Barbiesta sen kotimaisemissa.
Miltä sinun Barbisi näyttää ja mitä pelejä hän pelaa?
Ett samarbete mellan den ukrainska fotografen Daria Gatska och den finländska fotografen Aja Lund.
Daria och Aja träffades på Novia i Jakobstad där de studerade fotografi och insåg genast att de gillade att ge sig ut på spontana äventyr. Många fotosessioner har avverkats där fantasi och verklighet och en stark vänskap har knutits samman.
Trots att Daria flyttade till Porto har kontakten mellan henne och Aja fortsatt. När Daria kom på besök till Finland såg hon en rosa plaststol och fick en idé till en fotoserie samma helg som Barbie-filmen hade premiär. Hur skulle vi visualisera en medelålders finsk Barbie? Vad håller hon på med? Var och vem är Ken?
Under några intensiva dagar letade Daria och Aja efter platser och rekvisita och gav sig ut på landsbygden och hittade Ken i en mataffär. De planerar att fortsätta projektet med ytterligare bilder och när kriget är över vill de göra en serie med ukrainska Barbie i sina hemlandskap.
Hur ser din Barbie ut och vilka lekar leker hon?
A collaboration between Ukrainian photographer Daria Gatska and Finnish photographer Aja Lund
Was there something about their long hair, Daria’s dark and Aja’s blonde, that wanted to intertwine? They met at Novia University in Jakobstad where they studied photography and immediately realized that they liked going on spontaneous adventures. Many photo sessions have been completed where fantasy and reality and a strong friendship have been tied together.
Despite Daria moving to Porto, the contact between her and Aja has continued. When Daria came to visit Finland, she saw a pink plastic chair and got an idea for a photo series the same weekend that the Barbie movie premiered. Like Barbie doll plays where everything is possible, we have played on through our photo projects and made everything possible!
How would we visualize a middle-aged Finnish Barbie? What is she doing? Where and who is Ken? During a few intense days we searched for locations and props and went out into the Finnish countryside and found Ken in a grocery store.
We plan to continue the project with additional images and later visualize an Ukrainian Barbie.
What does your inner and outer Barbie look like? What is she doing?
We started to do our interpretation and after the first photos was made, we asked AI to describe a Finnish middle-aged Barbie:
Chat gpt answer
Here’s a description of a fictional Finnish middle-aged Barbie: Name: ”Suomi Barbie” (Suomi means Finland in Finnish)
Appearance:
Suomi Middle-Aged Barbie’s would have a more mature appearance than the classic Barbie, with visible signs of aging like fine lines and wrinkles. Her body proportions might be more realistic compared to the traditional Barbie, emphasizing a healthy and fit lifestyle rather than extreme proportions. She would have long, straight blonde hair, which is a common hair color among the Finnish population. She might also have streaks of gray or silver hair, embracing her age.
Outfit:
Suomi Middle-Aged Barbie’s outfit would be inspired by traditional Finnish clothing. She might wear a brightly colored, embroidered folk dress called a ”kansallispuku” or ”national costume,” which is a symbol of Finnish heritage. The dress would be adorned with intricate patterns and designs, often inspired by nature.
Accessories:
To pay homage to Finland’s love for outdoor activities, Suomi Middle-Aged Barbie could come with accessories like cross-country skiing equipment, a miniature sauna set, or a small basket of fresh berries, as picking wild berries is a popular Finnish pastime during the summer months. Accessories would be chosen to complement her style, including practical yet stylish items like scarves, handbags, and comfortable footwear for the Finnish climate.
Personality and Interests:
Her packaging and marketing might emphasize qualities like independence, intelligence, and a strong sense of individuality, which are traits often associated with middle-aged women in Finland. Suomi Middle-Aged Barbie would be portrayed as an outdoorsy and nature-loving individual, reflecting Finland’s strong connection to its natural surroundings. She might be depicted as someone who enjoys activities like hiking, camping, fishing and also reading books by Finnish authors. Additionally, she would have a passion for Finnish traditions, such as sauna bathing and celebrating Midsummer.
Box Design:
The packaging for Suomi Middle-Aged Barbie could feature images of Finland’s breathtaking landscapes, including its forests, lakes, and the Northern Lights. It might also include fun facts about Finnish culture, history, and landmarks to educate and entertain those who purchase her.